Valiohaastattelu: FI & S MVA JV-01 FI KVA JK3 EK3 HK2 pm-05 pm-06 pm-08 Mustantassun Sulo "Sulo" & Terhi Multamäki
teksti © Terhi Multamäki, kuvat Outi Heikkilä-Toni, Johannes Ristkari & Markus Thomenius


1. Esittele itsesi ja koirasi.

Olen Terhi Multamäki Helsingistä, koiraharrastaja jo pikkutytöstä asti. Palveluskoira- ja mudi-harrastusta on takana 20 vuotta. Sulo (FI & S MVA JV-01 FI KVA JK3 EK3 HK2 pm-05 pm-06 pm-08 Mustantassun Sulo) on nyt 10-vuotias eläkeläinen, mutta saavuttaessaan käyttövalion arvon palveluskoirien jälkikokeesta se oli 6-vuotias. Sulon kanssa olen osallistunut myös tottelevaisuuskokeisiin (osallistumisoikeus EVL) ja se on treenannut agilitya sekä käynyt muutaman kerran paimentamassa. Jälkikokeen lisäksi Sulo on osallistunut etsintä- ja hakukokeisiin. Nykyinen harrastuskoirani on Muru (FI MVA JK2 TK1 Mustapippurin Päivänsäde).

2. Miten ja miksi päädyitte harrastamaan juuri palveluskoirien metsäjälkeä?

Palveluskoiralajit ovat lähinnä sydäntäni kaikista koiraharrastuslajeista. Olen harrastanut jälkeä myös edellisten mudieni, Jorin ja Hiskin, kanssa, joten oli luonteva jatkumo opettaa myös Sulolle pentuna jäljen alkeet. Sulo osoittautuikin luontaisesti maavainuiseksi, innokkaaksi ja tarkaksi jäljestäjäksi, joten sen treenaaminen oli palkitsevaa. Olin ajatellut Sulosta ensisijaisesti hakukoiraa itselleni, koska se on oma lempilajini, mutta Sulolla oli selvästi enemmän lahjakkuutta ja ominaisuuksia tulla paremmaksi jälki- kuin hakukoiraksi. Toki olemme treenanneet myös hakua ja kisanneet sekä haku- että etsintäkokeessa, josta Sulo jäi yhtä 1-tulosta vaille käyttövalion arvon ennen eläkkeelle jäämistään 9-vuotiaana.

3. Olivatko tavoitteenne korkealla alusta asti, vai imaisiko laji vahingossa mukaansa?

Kaksi käyttövaliota aikaisemmin kouluttaneena ja arvokisoissakin menestyneenä, tavoitteet myös Sulon kanssa olivat alusta asti korkealla. Jos minulla ei olisi kilpailu- ja koetavoitteita, niin minun ei tulisi harrastettua koirien kanssa. Olen laiska treenaamaan sekä aktivoimaan koiria vain omaksi ja koirien huviksi.

4. Miten valmistaudut kokeeseen/kisaan?

Sulo on mudiksi melko laiskamatonen, joten sen kanssa kokeisiin ja kisoihin on valmistauduttu niin, että Sulo on saanut levätä, kerätä energiaa varastoon ja tylsistyä pari päivää ennen koetta. Käytännössä se on päässyt vain pissalenkeille ja muun ajan lähinnä maannut. Muutenkin n. viikkoa ennen koetta olemme ottaneet lähinnä vain pieniä, motivoivia treenejä, varsinainen ”kova” treenaaminen on tehty jo hyvissä ajoin ennen koetta. Olen myös vähentänyt Sulon ruuan määrää 1-2 pv ennen koetta, sillä Sulolla on ollut palkkana ruoka. Koepäivän aamuna se on saanut vain ihan minimaalisen aamupalan. Jos on kuuma keli, niin olen aloittanut nestetankkauksen elektrolyytti-liuoksella (Nutrisal, Osmopet) koetta edeltävänä päivänä. Yhdessä vaiheessa meillä oli ongelmia hallinnan kanssa tottelevaisuudessa, jolloin pyrin pitämään Sulolla tiukkaa kuria arjessa, sillä arjen tilanteissa kurinpidollinen löysäily heijastui suoraan tottelevaisuusosuuteen.

Itse yritän nukkua hyvin ja tarpeeksi edellisenä yönä. Pakkaan myös kamat valmiiksi edellisenä iltana. Lisäksi käyn koesuoritusta mielessäni läpi. Mietin, miten toimin, jos koira tekee sitä tai tätä ja sen jälkeen keskityn ajattelemaan koiran osaamisen vahvuuksia.

5. Kerro jokin hauska tapahtuma kokeista/kisoista.

Ööh.. Hauska ja hauska… Moni tapahtuma on varmaankin ollut hauska yleisön mielestä, mutta ei ehkä minun mielestäni ;-). Kuusankosken SM-kisoissa 2006 Sulo nauratti yleisöä tottelevaisuusosuudessa siihen malliin, että pisteet eivät riittäneet maastoon pääsyyn jälkikokeessa. Tottiksen piti olla huippukunnossa (yli 90 p.) ja maastoon pääsyn niin varma kuin voi olla. Mitalinkiilto oli kieltämättä silmissäni. Mutta kuinkas sitten kävikään…?

Sulo ei ollut tuolloin vielä kastroitu ja sitä vaivasi yliseksuaalisuus, joka oli ”puhjennut kukkaan” sen jälkeen, kun Sulo 4-vuotiaana pääsi astumaan. Herra lumoutui hiekkakentällä olevista miljuunista ihanista narttujen hajuista ja oli jo ennen suoritustamme ihan muissa maailmoissa. Yritin saada koiraan kontaktia ja hallintaa ennen suoritustamme, mutta tuloksetta. Kentälle mennessämme minulla oli jo pahat aavistukset. Seuraaminen meni vielä suht’ normaalisti. Mutta sitten alkoi tapahtua tai oikeammin ei-tapahtua. Kaikissa pysähtymisliikkeissä toistui sama kaava. Sulo seurasi valmistavan osuuden, pysähtymiskäskyn kuultuaan se ei istunut eikä mennyt maahan, vaan jäi kaikissa kolmessa liikkeessä seisomaan. Pysähdyttyään se iski nenänsä maahan ja alkoi keskittyneesti imuroida kentän hajuja jäljestäen sivusuuntaan tai pyörien paikallaan, ym. Se näytti siltä, että on täysin kuuro ja sokea millekään muulle kuin hajuille. Olin varma, että se ei kutsuttaessa tule edes luokse – niin intensiivisesti herra keskittyi hajuihin. Kuitenkin, kun ylikorostetun kovalla ja innostavalla äänellä kutsuin Suloa, niin se ikään kuin heräsi, nosti päänsä maasta pöllämystyneen näköisenä: ”Häh, mitäh, täh? Ai niin!” ja teki nopeat, hienot luoksetulot. Noudot ja eteenmeno menivät muistaakseni melko hyvin, ja ihme kyllä paikallaolo onnistui, vaikka olin varma, että herra löytyy narttupaalulta (tämäkin on koettu kokeessa!). Koira oli kuin olisin painellut on-off-nappia. Sen minkä Sulo keskittyi ja teki, se teki hienosti, mutta kun se ei keskittynyt, niin se ei tehnyt mitään (paitsi nuuski). Eräs treenikaveri totesi, että Sulo oli sitten omasta mielestään jäljestämässä. Se nappasi pysähtymisliikkeissä hienosti jäljen kuin janalla konsanaan ;-). Arvostelua kuunnellessani häpesin silmät päästäni tuttuja täynnä olevan katsomon edessä ja ”hieman” otti kuutioon, että emme päässeet maastoon.

Tämän jälkeen Sulo teki parissa kokeessa jälleen hienot tottikset, mutta sitten taas sikaili oikein urakalla hajumaailmassaan. Arvatkaa lähtikö pallit? ;-)

Yleisöä (ja itseänikin) on kokeissa naurattanut Sulon tapa syöksyä 2 kg:n noutokapulan kimppuun murinalla tehostettuna - taistelutahtoa löytyy. Sulo on myös hauskuttanut ihmisiä tuomarin arvostelua kuunnellessamme. Koiran pitäisi istua ohjaajan sivulla, mutta olen usein käskenyt Sulon maahan, jolloin se on heittäytynyt selälleen ja ryöminyt selällään kohti tuomaria, hinkaten antaumuksella selkäänsä maata vasten.

6. Mitkä olivat suurimmat ongelmat urallanne ja kuinka ratkaisitte ne?

Sulo oli täysin erilainen ja hyvin paljon haastavampi koulutettava kuin edellinen kisakoirani Hiski, vaikka puoliveljiä olivatkin. Ensimmäinen ongelmamme tuli siitä, että yritin kouluttaa Suloa samoilla metodeilla kuin olin kouluttanut Hiskiä eli positiivisella vahvistamisella, saaliilla motivoimalla ja palkkaamalla. Sulolla kuitenkin määräävin ominaisuus on sen ylisuuri puolustusvietti, joka menee saalisvietin ja kaiken muunkin yli. Kun Sulo tuli sukukypsäksi ja puolustusvietti voimistui, alkoivat ongelmat tottiksessa. Vaikka Sulo on hyvin taistelutahtoinen ja saalisviettinen, niin sitä ei enää kiinnostanutkaan leikkiminen ohjaajan kanssa, vaan puolustushalu meni kaiken yli. Kentällä Sulo ei pystynyt enää keskittymään lelun saalistamiseen, koska sen piti koko ajan vahtia muita koiria. Myöskään herkut eivät toimineet. En saanut koiraa motivoitumaan tekemiseen ja keskittymään itseeni. Olin jo aivan epätoivoinen, kunnes päätin kokeilla pakkoa koulutuksessa.

Suunnittelin treenit huolella. Menin kentälle Sulon kanssa niin, että siellä oli häiriökoiria. En motivoinut, enkä tavoitellut Sulon huomiota ennen seuraamiskäskyn antamista. Annoin käskyn, lähdin liikkeelle ja kun Sulo menetti kontaktin, niin käännyin äkillisesti oikealle (ikään kuin koiran vierestä pois) ja annoin napakan pakotteen kaulapannasta. Kun Sulo yllätettynä korjasi sivulleni, niin palkkasin patukalla ja kas, koirahan puri siihen kunnolla kiinni, mitä se ei ollut tehnyt, kun olin yrittänyt houkutella sitä saalisleikillä. Tästä alkoi meidän VPV-treenaus (vietti, pakko, vietti), joka lienee Sulon tyyppisen koiran kanssa ainoa keino saada rakennettua kunnollinen tottelevaisuussuoritus. Sulon taistelutahto nousee pakotteesta ja koira aktivoituu oikeaan toimintaan, jolloin sen pääsee palkkaamaan siitä.

Jälkitreeneissä vaadin Sulolta n. 1,5-vuotiaana liikaa verratessani sitä tahattomasti kokeneeseen kisakoiraani Hiskiin. Onnistuin painostamaan Suloa keppien ilmaisulla niin, että se lopetti jäljestämisen metsässä kokonaan. Ja Sulo ei todellakaan ole mikään pehmeä ja ohjaajaherkkä koira… Sitten rakennettiinkin pitkän aikaan uudestaan motivaatiota ja ohjaajan luottoa koiraan, ja koiran luottoa ohjaajaan. Jätin kepit kokonaan pois ja ajoimme vain motivoivaa namijälkeä, jonka päässä oli herkkupurkki ja leikki ohjaajan kanssa. Kun koiran motivaatio ja itsevarmuus alkoivat olla taas kohdillaan, niin laitoin vain yhden kepin jäljen loppuun ja siitä superpalkka. Sitten pikku hiljaa lisäsin keppien määrää, mutta pidin huolta, että en enää painostanut koiraa niiden ilmaisussa. Olin ajatellut, että Sulo ilmaisisi metsässäkin kepit maahan menemällä, kuten se tekee peltojäljellä, mutta luovuin vaatimuksesta ja metsässä Sulo sai ilmaista kepit itse valitsemallaan tavalla. Näin sain sen vapautumaan.

Melko iso ongelma oli myös paikallaolossa maan nuuskiminen. Tähän ei löytynyt koulutuksella apua, sillä Sulo on kohtuullisen kova, joten opittua käyttäytymismallia oli vaikea muuttaa negatiivisellakaan palautteella. Lisäksi Sulo pääsi oppimaan, että kokeissa en pysty nuuskimiseen puuttumaan. Nuuskimisen lopetti vasta kastraatio 6-vuotiaana. Ylipäätään kastraatio vaikutti Sulon kohdalla positiivisesti treeneihin ja kokeisiin. Sulosta tuli yhteistyöhaluisempi, hieman pehmeämpi ja erittäin ahne. Hakukin alkoi sujua aivan toiseen malliin, kun narttujen hajut unohtuivat ja tilalle tuli ruuanhimo. Maalihenkilöt muuttuivat Sulon silmissä isoiksi maksalaatikoiksi :-). Harmi, että Sulolla tuli ikä vastaan siinä vaiheessa, kun siitä alkoi kehkeytyä ”oikea” hakukoira.

7. Huippuhetkenne?

Jäljellä ensimmäinen huippuhetki oli varmaankin meidän ensimmäinen 3-luokan koe, joka sattui olemaan piirinmestaruuskoe. Menimme sinne ihan vaan kokeilemaan 3-luokkaa, mutta Sulo toimi upeasti sekä tottelevaisuudessa että maastossa ja saavutimme 1-tuloksen pisteillä 281, mikä oikeutti piirinmestaruuteen. Jälkikokeesta (eniten kisaajia pk-lajeista) saavutettu piirinmestaruus ei ole ihan vähäpätöinen juttu. Toinen huippuhetki oli tietysti käyttövalion arvon saavuttaminen tuloksella 283 p. ja kokeen voitolla. Huippuhetkeksi lukeutunee myös toinen jälkikokeesta saavutettu piirinmestaruus. Etsintä- ja hakukokeessa onkin sitten ollut omat huippuhetkensä.

8. Mikä on mielestäsi parasta metsäjäljessä?

On upea tunne kulkea hiljaisessa, tuntemattomassa metsässä, tuntematonta reittiä, kahdestaan koiran kanssa, joutuen täysin luottamaan koiran kykyyn johdattaa meidät jälkeä pitkin takaisin ihmisten ilmoille. Jälkikepin löytyminen toisensa jälkeen aiheuttaa riemukkaan tunteen. Kun fyysisesti rankka jälki on ajettu, hiki virtaa ja kaikki kuusi keppiä ovat taskussa, niin ilonkyyneleet eivät ole kaukana. Koiran jäljestäessä tarkasti ja sopivalla tempolla, ehtii metsässä joskus katselemaan jopa maisemiakin. Jäljestäessä voi myös bongata metsän eläimiä, kanttarelleja, ym.

9. Anna joku vinkki aloittelevalle metsäjälkiharrastajalle!

Paras pohja tarkkaan ja huolelliseen jäljestämiseen rakennetaan pellolla/nurmikolla namijälkeä ajaen. Kannattaa hakeutua jo pennun kanssa osaavan henkilön oppiin, joka opastaa jäljen alkeiden teon käytännössä. Siitä on sitten helppo jatkaa treenaamista itsekseen ja käydä aina välillä näyttämässä missä mennään, ja hakemassa lisäoppia. Hyvän pohjatyön tekemistä ei voi koskaan korostaa liikaa. Tosin jossain vaiheessa täytyy myös rohkeasti vaikeuttaa treeniä. Olen huomannut, että aloittelevat ohjaajat jäävät usein junnaamaan koiran kanssa tietylle tasolle, eivätkä uskalla/ymmärrä vaikeuttaa treeniä, jolloin koira turhautuu. Siksi kannattaakin käydä välillä kokeneempien kanssa treenaamassa. Keppien ilmaiseminen kannattaa opettaa muualla kuin jäljellä ja laittaa keppejä jäljelle vasta, kun niiden ilmaiseminen esim. parkkipaikalla tai sisällä sujuu hyvin.

Vaikka ohjaajalla ei koetavoitteita olisikaan, suosittelen jäljestämistä kaikille koirille. Jäljestäminen on koirille luontaista toimintaa ja parasta mahdollista aktivoimista koiran väsyttämiseksi. Se ei stressaa koiraa ja opettaa vilkkaalle koiralle keskittymistä. Epävarma koira saa jäljestämisestä itsevarmuutta. Jälkeä on helppo harrastaa, sillä se ei ole aikaan, paikkaan, eikä treeniryhmään sidottu laji.

Antoisia jäljestyshetkiä kaikille! :-)






________________________________________________________________________
Copyright © 2011 Suomen Mudiyhdistys ry. | webmaster laura(at)fungii.org