Valiohaastattelu: FI TVA Black Wizard’s Basic Element & Nina Nihtilä
teksti © Nina Nihtilä, kuvat Marko Osala, Oona Mäki, Johanna Pihala, Nea & Nina Nihtilä

1. Esittele itsesi ja koirasi.

Olemme Nina Nihtilä ja mudinarttu Helmi Kärkölästä. Helmi on viralliselta nimeltään Black Wizard’s Basic Element (s. 2/2008) ja Anne Granströmin ensimmäisen mudipentueen kasvatti. Saavutimme Suomen tottelevaisuusvalionarvon elokuussa 2014 tuomari Tommi Variksen kokeessa.

Olemme osallistuneet useisiin tokon maajoukkuekarsintoihin, kansainvälisiin tottelevaisuuskokeisiin ja kilpailleet Virossa useita kertoja. Helmi on voittanut kahdesti tokon rotumestaruuden (RM -13 ja RM -14) ja ollut Suomen Mudiyhdistys ry:n Vuoden Tokokoira vuosina 2013 ja 2014.

Tokon lisäksi Helmi on suorittanut Kiva Koirakansalainen-testin, ensimmäisenä mudinarttuna Suomessa palveluskoirien kestävyys- eli AD-kokeen, käyttäytymis- eli BH-kokeen, lisäksi Helmillä on PK-jäljeltä koulutustunnus JK2. Kilpailemme aktiivisesti tokon erikoisvoittajaluokassa ja palveluskoirien jälkikokeen voittajaluokassa. Pyrimme myös osallistumaan vuosittain toko- ja pk-rotumestaruuksiin.

2. Miten ja miksi päädyitte harrastamaan juuri tokoa?

Tokon pariin päädyttiin ehkä hieman sattumalta. Helmin pikkupentuaikana panostin vain perusteelliseen sosiaalistamiseen ja harrastukoiralle olennaisten taitojen, kuten leikkimisen opetteluun, mutta lajivalinta tapahtui vasta Hollolan Tokotiimiin liittymisen myötä. Yliopistoaikana meitä opastivat ainejärjestön koiratoimikunnan tyypit ja mm. PK-jälkeä ja MEJÄ:ä harrastaneet kurssikaverit.

Helmi sai kovasti kehuja harrastuskoirapotentiaalistaan jo tuolloin, mutta noviisina en tiennyt itse lajeista juuri mitään. Lueskelin siis paljon netistä ja aloin etsiä ympärilleni harrastuskoiraihmisiä. Opettelin tokojuttuja kotipihassa ja saatiin tuolloin lajin perusta jo hienosti kasaan eikä edes merkittäviä koulutusvirheitä tehty.

Mudien tokopäivässä kesällä 2009 saatiin mm. Heiniemen Riikalta ja Väänäsen Marilta kovasti kannustusta jatkaa tokon parissa ja meidät hyväksyttiin Hollolan Tokotiimin jäseneksi alkusyksystä 2009.

3. Olivatko tavoitteenne korkealla alusta asti, vai imaisiko laji vahingossa mukaansa?

Tavoitteet asetettiin siinä vaiheessa, kun liityttiin Hollolan Tokotiimiin. Meidät otettiin jäseniksi sillä ehdolla, että olisimme seuraavan vuoden tokon SM-kisoissa joukkuekoirakkona. Helmi oli silloin parivuotias ja tavoite oli täysin realistinen. Ohjaaja kyllä nikotteli hieman, kun ei siinä vaiheessa edes tiennyt, mikä on tunnarikapula! Aikani seurasin HOT:in ylempien luokkien koirakoita ja tulin siihen tulokseen, että kyllä Helmistäkin TVA leivotaan.

Olemme uramme aikana toko-, tottis- ja mentaalivalmentautuneet mm. Riikka Heiniemen, Päivi Kivelän, Riitta & Pekka Korrin, Heini Sepän, Mia Skogsterin, Juha Korrin, Jessica Svanljungin, Christa Ehnqvistin, Marko Koskensalon, Jessica Ristimäen, Angelica Leimanin, Riikka Pulliaisen, Katri Syvärisen ja Vappu Alatalon opeissa. Eli osaamista ja taitoa on todella päämäärätietoisesti ja monipuolisesti hankittu Suomen koiraurheilun huippunimiltä. Suurin kiitos menee kuitenkin Hollolan Tokotiimiläisille, jotka sitä arkista puurtamista ovat tukeneet.

4. Miten valmistaudut kokeeseen/kisaan?

Helmille ei sovi liika hinkkaaminen. Ihan ilman treeniäkään ei kuitenkaan voi kisaamaan lähteä, sitäkin on kokeiltu. Eli jossain määrin pitää olla paketti kasassa. Nyt erikoisvoittajaluokassa kilpaillessa valmistaudumme sopivassa suhteessa sekä helpoin ja hauskoin motivaatiotreenein, että pienellä “kurinpalautuksella”, jos tarvis on. Jos teen pelkkiä motivaatiotreenejä, jotka sisältävät paljon vauhtipalkkaa ja kesken liikkeiden vapauttamista, Helmi saattaa kokeessakin ehdottaa tällaista palkkausta kesken liikkeen esim. sylkemällä kapulan suustaan heti hypyn jälkeen. Vauhdinkin menettämisen uhalla joudun siis ottamaan esim. kapuloiden luovutuksia loppuun asti ja tekemään pitoharjoituksia ihan juuri ennen kisoja.

Ennen kisaa käydään pienellä lenkillä ja huolehdin, että Helmi käy tarpeillaan. En myöskään vie koiraa kehään tyhjällä mahalla vaan Helmi on aina tehnyt vähän treeniä alle ennen kehään menoa ja saanut siinä jonkin verran ruokapalkkaa. Lisäksi revitellään kunnon taisteluleikillä tai kahden lelun saalisleikillä, jotta loppukin jännitys laukeaisi. En jätä Helmille palkkaa näkösälle ennen kehään menoa, koska ajatus on silloin liian vahvasti palkassa, eikä koira tee enää töitä ohjaajalle. Kehässä homma toimii parhaiten, kun ollaan siellä yhdessä. Sellainen henkinen yhteys on mielestäni tärkein. Helmin pitää voida luottaa minuun ja minun Helmiin. Nyttemmin en onneksi enää kisoissa Helmin kanssa jännitä, valioituminen ja sitä kautta ns. tulospaineen katoaminen vähensi jännitystä paljon. Ennemmin mennään aina pitämään hauskaa, mudin kanssa kun saattaa tulla sellaisia yllätysmomentteja välillä.

5. Kerro jokin hauska tapahtuma kokeista/kisoista.

Hauskaa oli taannoin EVL-kisassa Janakkalassa, jossa tuomarina tiukka, mutta oikeudenmukainen Pirkko Bellaoui. Meillä oli kaukot vikana liikkeenä ja Helmi totesi, että nyt tämä nillitys saa riittää ja mielenosoituksellisesti pönötti istumassa kieltäytyen ottamasta viimeistä asentoa eli maahanmenoa. Annoin käskyn tomerasti yhteensä 8 kertaa ja meinasin revetä nauruun katsellessani mudin uppiniskaista ilmettä ja tuomarin pään pyörittelyä. Lopulta Helmi meni maahan ja palatessani sen luokse ja mudin ottaessa hienon perusasennon kehuin tietysti ja siitä Helmi sai tietysti hirmuisen pellekohtauksen kuviteltuaan olleensa mitä taitavin mudieläin eikä tuomarikaan (onneksi) pysynyt enää totisena.

6. Mitkä olivat suurimmat ongelmat urallanne ja kuinka ratkaisitte ne?

Suurimmat ongelmat käytiin läpi EV-luokassa kisaamisen alkuaikoina. Kadotettiin sopiva kisavire ihan täysin, yritin runtata liikkeitä läpi väkisin enkä enää tiennyt meidän todellista osaamistasoa. Tiesin, että Helmi on osaava, mutta kokonaisuuksien hahmottaminen uupui. EV-luokassa on vieläpä usein sekoitettu liikejärjestys ja se sekoitti putkiaivomudia entisestään. Kylläännyin yksinäni vääntämiseen ja avuttomuuden tunteeseen siinä määrin, että pitkään meidän tokotreenit oli melkein pelkkää vauhtipalkkaa, helppoja juttuja ja motivaation rakentamista. Ei sillä varsinaisesti eteenpäin menty siinä hetkessä, mutta onneksi kauaskantoiset vaikutukset olivat huomattavan positiivisia.

7. Huippuhetkenne?

Huippuhetkiä on ollut useita. Ihan parhaalta tuntui meidän ensimmäisessä ALO-luokan kokeessa saavutetut huippupisteet 195,5, luokkavoitto ja kunniapalkinto. Olimme kisaamassa melkein koko HOT:in porukalla ja kannustusjoukko raikasi katsomossa!

Kansainväliseen tokokokeeseen ja maajoukkuekarsintaan osallistuminen joulukuussa 2012 oli myös upea hetki. Vaikka ykköstulosta ei tuosta kokeesta saatu niin oli mielettömän hienoa kisata kovassa sakissa, vaikeassa ympäristössä ja nähdä omasta koirasta sen into ja yhdessätekemisen halu!

Paria vuotta myöhemmin maajoukkuekarsinnoissa sijoituttiin Suomen tokoparhaimmiston kovassa joukossa kymmenen parhaan joukkoon ja ansaittiin meidän ensimmäinen EVL1-tulos. Kisatilanteista nämä kolme ovat olleet mieleenpainuvimpia hetkiä.

8. Mikä on mielestäsi parasta tokossa?

Opetettavat asiat eivät tokon parissa hevin lopu, se on mielestäni ehdottomasti lajin rikkaus. Toisaalta osaavan koiran kanssa mukavaa on ylläpitää taitoja, kokonaisuuksia ja hyvää fiilistä. Tykkään itse tällaisen kokeneen koiran kanssa treenaamisesta ja kisaamisesta. Tulee hyvä mieli, kun näkee, että koira tietää tarkkaan mitä siltä pyydän ja mistä palkka ansaitaan. Nautin siitä, että motivaatiota ei tarvitse kaivella, vaan koira on joka hetki aivan innosta pinkeänä kentällä ollessaan. Pelkkä vihjesanan sanominen saa koiran esim. katseellaan etsimään ruutua ja odottamaan suorituslupaa.

Ja pakko minun on mainita se seuruu - eittämättä Helmin ja minun lempiliike, jota voisi useimmiten jatkaa maailman ääriin! Seuruutreeni on minusta mielenkiintoista, koska siinä on aina treenattavaa tai jos ei ole, niin sen treenaaminen on sitä nautinnollisempaa! Taidan siis olla seuruuaddikti.

9. Anna joku vinkki aloittelevalle tokoharrastajalle!

Kanssakilpailijat ja tuomarit arvostavat hyvin koulutettuja koiria, joten alusta asti kannattaa opettaa asiat oikein ja pyrkiä antamaan viimeistelty kuva omasta suorituksesta. Alempia luokkia ei kannata vain huitaista vasemmalla kädellä läpi tavoitellessa kisaoikeutta EV-luokkaan. Keskity siistiin perustyöhön, koiran hyvään vireeseen ja ohjaajan siistiin käytökseen suorituksessa, nämä taidot kantavat todella pitkälle. Opeta koiralle liikkeisiin liittyvät vihjesanat, se lisää keskittymistä ja suoritusvarmuutta huomattavasti. Huolehdi siitä, että kisakehässäkin on aina kivaa ja koira ennemmin haluaisi lähteä suorittamaan liikkeitä itsevarmasti ja innokkaasti, kuin arastelisi kokeilla siipiään.