yleistä :: rotumääritelmä :: pentueet suomessa :: terveys :: jalostuksen tavoiteohjelma :: PEVISA :: linkit :: valiot


Mudi - monikäyttöinen paimenkoira Unkarista
Teksti: Terhi Multamäki

”Minkä rotuinen tuo koira on?” ”Se on mudi.” ”Niin, mutta minkä rotuinen se on?” No, se on mudi.” ”Juu juu, mutta onko se jotain rotua?” ”Kyllä, koirani on siis mudi, unkarilainen paimenkoira.” ”Ai jaa…, no mikä sen NIMI sitten on?”

Alkuperä ja historia

Mudi on keskikokoinen unkarilainen paimenkoira, jonka rotutyyppi on vakiintunut vuosisatojen saatossa ilman suunnitelmallista jalostusta. Mudeja on käytetty ja käytetään edelleen Unkarissa paimenten ja maalaisten työkoirina. Nämä monitoimipaimenkoirat paimentavat karjaa (lampaat, naudat, siat, hanhet), vartioivat omistajaa ja hänen omaisuuttaan sekä hävittävät tuhoeläimet. Mudeja voidaan käyttää myös villisian metsästyksessä sekä noutavina koirina linnunmetsästyksessä. Mudia käytetään rohkean luonteensa vuoksi etenkin suurikokoisen ja vaikeasti käsiteltävän karjan paimentamiseen. Nykyään mudit ovat yleistyneet Unkarissa myös harrastuskoirina.

Mudin historiasta ei ole täyttä varmuutta, sillä dokumentoitua tietoa ei juurikaan ole. Rotumääritelmän mukaan rotu sai alkunsa 1700- ja 1800-luvulla unkarilaisten ja mitä todennäköisimmin erilaisten pystykorvaisten saksalaisten paimenkoirien risteytyksistä. Kuitenkin mudin lähimmästä sukulaisesta, kroatianpaimenkoirasta, on dokumentoitua tietoa jo ainakin 1300-luvulta lähtien. Käytännössä mudi ja kroatianpaimenkoira ovat sama rotu, erot ovat hyvin pienet ja esiintyvät lähinnä paperilla. Suurimpana erona on se, että mudien rotumääritelmä hyväksyy enemmän värejä. Mudi-tyyppisiä koiria on Unkarin ja Kroatian lisäksi myös niitä ympäröivissä maissa. Vanhasaksalaisista paimenkoirista etenkin Ostdeutsche Schwarze eli ”itäsaksalainen musta” muistuttaa hyvin paljon mudia. Unkarissa on mudin lisäksi myös kaksi muuta pientä ”serkkurotua”, puli ja pumi, joita käytetään karjan paimentamiseen.

Unkarin perinnekulttuuria vaaliva museonjohtaja Dr. Dezsö Fényes havaitsi 1900-luvun alussa, että paimenten ”ajokoirat” (= karjaa ajava koira) muodostivat yhtenäisen ja vakiintuneen tyypin. Dezsö Fényes osti parhaita paimenkoiria ja alkoi kasvattaa niitä. Hän huomasi, että koirien tyypilliset ominaisuudet olivat voimakkaasti perinnöllisiä ja vakiintuneita ”ajokoiriin”. Vuonna 1936 mudille laadittiin ensimmäinen rotumääritelmä. Toinen maailmansota ja sen jälkeinen aika keskeyttivät kenneltoiminnan mudin kohdalla lähes 30 vuodeksi. Vuonna 1966 mudin rotumääritelmä kirjoitettiin uudelleen ja kansainvälinen kenneljärjestö FCI hyväksyi mudin viralliseksi roduksi. Väreinä rotumääritelmässä hyväksyttiin vain musta, valkoinen ja musta-valkoinen. Vuonna 2000 FCI hyväksyi mudille uusitun rotumääritelmän, joka sallii useampia värivaihtoehtoja vastaten näin enemmän alkuperäistä Dr. Fényesin rotukuvausta.

Suuri osa mudeista ja mudin tyyppisistä koirista on edelleen rekisteröimättömiä maaseudun työkoiria. Unkarissa on myös runsaasti mudi-puli-pumi-sekoituksia. Rekisteröityjen mudien määrä on pysynyt pienenä, vuosittain Unkarissa rekisteröidään 100-200 pentua. Tämän takia mudin rekisteri on pidetty edelleen avoimena ja rotuun otetaan jatkuvasti uusia koiria. Ns. R-rekisteriin (entinen B-rekisteri) hyväksytään rekisteröimättömiä koiria, jotka läpäisevät tuomarien tekemän jalostustarkastuksen. Useilla suomalaisilla mudeillakin on tuntemattomia vanhempia sukutaulussaan.

Suomeen ensimmäinen mudi tuotiin vuonna 1976 ja ensimmäinen pentue syntyi 1978 Catamount-kenneliin. Suomessa on rekisteröity yhteensä 344 mudia 31.8.2010 mennessä. Pentueita rekisteröidään vuosittain n. 3-7 kpl. Tällä hetkellä elossa oleva mudikanta on n. 150-200 yksilöä. Mudi on edelleen melko tuntematon rotu kotimaansa Unkarin ulkopuolella. Suomen lisäksi vakiintunut mudipopulaatio sekä mudin kasvatusta on Belgiassa, Hollannissa, Kanadassa, Ruotsissa, Saksassa ja USA:ssa. Myös Itävallassa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa ja Tsekeissä on ollut satunnaisesti pentueita. Yksittäisiä mudeja löytyy myös muista maista. Unkarissa ja muualla Euroopassa sekä USA:ssa ja Kanadassa mudien suosio on kasvussa harrastuskoirina etenkin agilityssa.

Ulkomuoto ja terveys

Mudi on keskikokoinen, rakenteeltaan liioittelematon ja sopusuhtainen pystykorvainen paimenkoira. Sen runko on vain hieman korkeuttaan pidempi. Mudi on suhteellisen kevytrakenteinen, erittäin liikkuvainen, ja kissamaisen ketterä koira. Säkäkorkeus on 38-47 cm (ihannekorkeus urokset 43 - 45 cm, nartut 40 - 42 cm). Koossa esiintyy suurta vaihtelua johtuen rodun heterogeenisuudesta. Yli 50 cm korkeat urokset eivät ole harvinaisia. Suurin suomalainen mudi on 55 cm korkea narttu ja pienin 37 cm korkea narttu.

Mudin pää ja raajojen etuosat ovat suora- ja lyhytkarvaiset, muissa osissa karva on 3-7 cm pitkää, kiiltävää ja erittäin laineikasta tai hieman kiharaa. Turkki on kaksinkertainen, takkuuntumaton, likaa hylkivä ja säänkestävä. Turkki on helppohoitoinen, sitä ei leikata tai trimmata. Hoidoksi riittää kampaus karvanlähtöaikaan, joka on 1-2 kertaa vuodessa ja pesu tarvittaessa. Rotumääritelmän hyväksymät värit ovat musta (yleisin, n. 70-75 % mudeista), tuhkanharmaa (sininen), ruskea, kellanruskea (fakó), valkoinen ja blue merle (cifra). Vain pienet valkoiset merkit rinnassa ja varpaissa on sallittu. Myös muun värisiä mudeja syntyy aina välillä, mm. soopeli, brindle, sudenharmaa ja musta tai ruskea tan-merkein.

Mudin pään tulee antaa vaikutelma valppaasta, aina tarmokkaasta, iloisesta ja älykkäästä eläimestä, joka ei ole häivääkään arka eikä aggressiivinen. Pää on kiilamainen ja kapenee kirsua kohti. Korvat ovat ylösalaisin käännetyn V:n muotoiset, runsaskarvaiset ja eloisasti reagoivat. Silmät ovat mahdollisimman tummat ja hieman vinoasentoiset antaen mudille ilkikurisen ilmeen. Mudin häntä nousee sirpin muotoisena selän ylle koiran ollessa valpas ja liikkeessä, levossa häntä riippuu. Unkarissa osa kasvattajista typistää edelleen pentujen hännät. Rodussa esiintyy harvinaisena myös synnynnäisiä töpöhäntiä. Kahta luonnontöpöhäntäistä ei saa jalostuksessa yhdistää.

Raajojen tulee olla suorat ja hyvin kulmautuneet. Liikkeet ovat vaivattomat ja joustavat, ravi on lyhyttä ja nopeaa, laukka matkaa voittavaa. Mudi on erittäin ketterä ja notkea koira, ja sillä on kokoonsa nähden huomattava ponnistusvoima. Mudit nauttivat saadessaan käyttää lihaksiaan juoksemiseen, hyppimiseen ja kiipeilemiseen. Ne nauttivat suorituksista, joissa ne joutuvat laittamaan fysiikkansa täysillä peliin. Jo pikkupennulla on erittäin hyvä koordinaatiokyky ja se on huomattavan ketterä.

Terveestä käyttökoiran rakenteesta sekä heterogeenisestä geenipohjasta johtuen mudit ovat yleensä elinvoimaisia ja vastustuskykyisiä koiria. Mudin odotettavissa oleva elinikä on keskimäärin n. 13-15 vuotta. Vanhimmaksi Suomessa eläneet mudisisarukset olivat kuollessaan 18- ja 18,5-vuotiaat. Hyvin hoidettu mudi on täysin työkykyinen vielä yli 10-vuotiaanakin. Mudien lonkkia, polvia, kyynärpäitä ja silmiä on virallisesti tutkittu Suomessa vuodesta 1993. Tutkimustulosten perusteella voidaan havaita mudin olevan luustoltaan ja silmiltään pääsääntöisesti terve rotu. Rodulle tyypillisiä, perinnöllisiä sairauksia ei ole toistaiseksi todettu. Mudeilla tavatut vakavat sairaudet ovat Suomessa olleet toistaiseksi yksittäistapauksia. Jonkin verran mudeilla on todettu erilaisia yliherkkyyksiä ja immunologisia heikkouksia (huonepöly, siitepöly, ruoka-aineet, ylikorostuneet reaktiot esim. ulkoloislääkkeisiin, demodikoosi, alopecia). Joillakin tuhkanharmailla eli sinisillä mudeilla on diagnosoitu ns. sinisen koiran syndrooma (BDS).

Luonne- ja käyttöominaisuudet

Mudit ovat erittäin uteliaita ja osallistuvia koiria, jotka haluavat olla kaikessa mukana. Ne ovat iloisia, leikkisiä, huumorintajuisia ja älykkäitä. Mudit ovat onnellisia saadessaan elää ja olla lähellä omistajaansa sekä työskennellä tämän johdolla. Osa mudeista on ns. yhden ihmisen koiria. Mudien kuuluu olla rohkeita, pidättyväisetkään yksilöt eivät saa olla arkoja ja hermostuneita. Pentuna normaalisti sosiaalistetun mudin kanssa on helppo liikkua ja elää missä tahansa.

Mudit ovat vilkkaita, erittäin työhaluisia, taisteluhaluisia ja fyysisesti kovia koiria, mikä tekee niistä erinomaisia käyttökoiria. Ne eivät jätä hommia kesken, vaikka loukkaisivat itseään työtehtävän aikana. Ohjaajia kohtaan mudit eivät kuitenkaan yleensä ole liian kovia, vaan koulutettavuus on erinomainen. Liiallinen ohjaajapehmeyskään ei mudeja yleensä vaivaa, joten mudit kestävät hyvin toistoja koulutuksessa ja ohjaajien koulutusvirheitä. Vaikka mudit ovat helposti koulutettavia, palvelualttiita ja yhteistyöhaluisia, on niillä myös itsenäisyyttä, erittäin voimakas oma tahto ja runsaasti älyä keksiä miten saada tahtonsa perille.

Vaikka mudit ovat hyvin aktiivisia ja energisiä koiria, ovat ne kotona rauhallisia ja rentoutuvat lempiasennossaan selällään tassut kohti kattoa - mieluiten omistajansa sängyssä tai sohvalla, jos ovat saaneet toteuttaa itseään riittävällä liikunnalla ja toiminnalla. Mudien kuuluu olla sopeutuvaisia; kun tehdään hommia, niin tehdään ”sata lasissa” ja kun mitään ei tapahdu, niin sitten levätään. Mudit eivät ”hypi seinille”, jos jonakin päivänä lenkki jää väliin.

Unkarissa on perinteisesti suosittu koiria, jotka vahtivat ja suhtautuvat vieraisiin varauksella tai vihamielisesti. Nykypäivän mudeista suurin osa kuitenkin suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti ja ystävällisesti tai välinpitämättömästi. Avoimilla ja ystävällisilläkin mudeilla on yleensä kuitenkin voimakas vahtimistaipumus ja puolustusvietti, ja mudit reagoivat hyvin nopeasti, mikä voi aiheuttaa ongelmia, jos omistaja ei kykene olemaan koirallensa johdonmukainen ja luotettava laumanjohtaja. Jos omistaja on kovin kiltti ja hempeäluonteinen, nousee kiipijäluonteinen mudi hetkessä pomon paikalle. Avoimesta ja iloisesta pennusta kehittyy ”avutonta” omistajaansa puolustava räyhääjä, joka ei epäröi käyttää hampaitaan kokiessaan laumansa uhatuksi. Jos mudille on pennusta asti selvää, että ihmiset määräävät laumassa tahdin ja johdonmukaiseen, turvalliseen johtajaan voi luottaa joka tilanteessa, niin puolustushalun kanssa ei tule ongelmia. Mudista saa mitä miellyttävimmän harrastuskaverin ja ystävän, joka haluaa toteuttaa omistajansa pienimmänkin toiveen, ja kiipeää omistajansa pyynnöstä vaikka puuhun.

Mudit haukkuvat ja käyttävät myös hampaitaan paimentaessaan karjaa. Laumanjohtajan asemaan päässyt mudi käyttää tarvittaessa ääntään ja hampaitaan myös perheeseensä saadakseen tahtonsa läpi. Jos haluaa, että mudi on aikuisena kohtuullisen hiljainen koira, kannattaa pennun kanssa olla hyvin tarkkana, että se ei opi saamaan tahtoaan läpi haukkumalla tai vinkumalla.

Mudit on helppo totuttaa elämään muiden lemmikkien tai kotieläinten kanssa, ne omivat nopeasti muut eläimet laumaansa ja suojelukseensa. Tosin suurin osa mudeista kyllä ampaisee rusakon perään, jos sellainen lähtee kuonon edestä. Mudit ajavat saalista kuitenkin vain sen aikaa, kun näkevät saaliin, jäljestämään ne eivät yleensä ryhdy.

Virallisesti luonnetestattuja mudeja oli 82 kpl vuoden 2009 loppuun mennessä. Näiden koirien tulosten perusteella laskettu tyypillisen mudin tulos on seuraava: toimintakyky kohtuullinen +1, terävyys kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +3, puolustushalu kohtuullinen hillitty +3, taisteluhalu kohtuullinen +2, hermorakenne hieman rauhaton +1, temperamentti erittäin vilkas +1 tai vilkas +3, kovuus hieman pehmeä +1, luoksepäästävyys luoksepäästävä ja avoin +3, laukauspelottomuus laukausvarma +++. Pisteitä tällaisella tuloksella kertyy 144 tai 174.

Luonnetestitulosten perusteella tyypillinen mudi vastaa hyvin rotumääritelmän kuvausta. Tyypillinen mudi on kohtuullisen rohkea koira ja kyvykäs tekemään ratkaisuja erilaisissa, sille uusissa tilanteissa. Mudi reagoi kohtuullisen vihamielisesti kokemaansa uhkaan ja puolustaa itseään. Se palautuu kuitenkin nopeasti ja lopettaa vihamielisen käyttäytymisen, kun uhka häviää. Omistajaansa mudi puolustaa rohkeasti, mutta ei yliampuvasti. Taisteluhalultaan kohtuullinen mudi on helppo opettaa leikin varjolla. Se ei myöskään jätä annettua tehtävää kesken. Hermoiltaan mudi ei ole järkähtämätön vuori, mutta selviää yllättävistä ja pelottavista tilanteista toimintakykyään menettämättä ja joutumatta paniikkiin. Se myös palautuu stressaavista tilanteista nopeasti. Tyypillinen mudi on temperamentiltaan erittäin vilkas ja aina valmis toimintaan. Se pystyy keskittymään hyvin koulutukseen oppien nopeasti ja helposti. Kun mitään mielenkiintoista ei tapahdu, mudi osaa rauhoittua aloilleen. Tyypillinen mudi on helppo kouluttaa, sillä se on hieman pehmeä. Se kykenee itsenäiseenkin toimintaan, oppii nopeasti ja muistaa epämiellyttävän palautteen, mutta ei häiriinny työtehtävissä esiintyvistä vastoinkäymisistä. Arjen vastoinkäymiset eivät helposti aiheuta tyypilliselle mudille pysyviä traumoja ja pelkotiloja. Tyypillisen mudin kanssa on helppo elää taajamassakin. Se suhtautuu ihmisiin hyväntahtoisesti ja avoimesti, olematta kuitenkaan heistä ylenpalttisen kiinnostunut. Se ei pidä jokaista vastaantulijaa mahdollisena uhkana, mutta ei käyttäydy mielistelevästikään. Tyypillinen mudi ei pelkää laukauksia ja muita kovia ääniä. Tällainen koira on helppo totuttaa elämään millaisessa ympäristössä tahansa ja sen kanssa voi harrastaa mitä lajia vaan. Kuten rotumääritelmäkin sanoo, mudi on monikäyttöinen, rohkea ja sopeutuvainen koira. Aina löytyy poikkeuksia suuntaan jos toiseen, mutta suurin osa mudeista on edellä kuvatun kaltaisia.

Mudit harrastuskoirina

Mudit ovat monipuolisia harrastuskoiria; usein samat koirat kilpailevat menestyksellä monissa eri lajeissa. Rotu ei ole jakautunut näyttely- ja käyttölinjaan, vaan saman koiran kanssa voi harrastaa monipuolisesti. Rodun kotimaassakin näyttelyvoittajat ovat usein maatilojen työkoiria.

Mudit saivat Suomessa osallistumisoikeuden palveluskoirakokeisiin vuonna 1990. Mudit ovat pienehköstä koostaan huolimatta osoittautuneet oivallisiksi ja varteenotettaviksi palveluskoiriksi saavuttamalla hyviä tuloksia etsintä-, haku- jälki- ja erikoisjälkikokeissa. Toistaiseksi yhtään mudia ei ole osallistunut viestikokeeseen, vaikka laji olisi omiaan nopealle, kestävälle, hyvän laumavietin omaavalle sekä tarpeeksi itsenäiselle mudille.

Kaikkiaan 46 mudia on osallistunut käyttäytymis- ja palveluskoirakokeisiin vuosina 1992-2010. Tämä on 14 % kaikista Suomessa vuosina 1976-2010 rekisteröidyistä mudeista (334 kpl). Varsinaisiin pk-kokeisiin on osallistunut 28 mudia, joista 24 eli 86 % on saavuttanut koulutustunnuksen. Kymmenellä mudilla on koulutustunnus useammasta eri lajista. Näiden lisäksi käyttäytymiskokeeseen on osallistunut 19 mudia, joista 17 on saavuttanut koulutustunnuksen eli tulosprosentti on 89 %. Koulutustunnuksen on saavuttanut 41 mudia (89 %), kun lasketaan yhteen sekä varsinaiset pk-kokeet että käyttäytymiskokeet. Ylimpään eli 3-luokkaan oli osallistunut elokuun 2010 loppuun mennessä 15 mudia, joista yhdeksän on toistaiseksi saavuttanut koulutustunnuksen.

Ensimmäinen mudi osallistui pk-kokeeseen vuonna 1992. Samainen koira, uros FIN KVA & MVA HK3 JK1 YK1 Szófogadás Huszon Negyes, saavutti ensimmäisenä käyttövalion arvon hakukokeesta vuonna 1995. Rodun toinen käyttövalio oli edellisen poika, kolmen lajin käyttövalio (haku, jälki, etsintä) FIN KVA & MVA V-00 HK3 JK3 EK3 YK1 Madraz-Bunda Athos, jolla oli lisäksi saavutuksenaan kolme Helsingin Seudun kennelpiirin mestaruutta (jälki- & etsintäkoe) sekä hopeamitali hakukokeesta vuoden 1998 SM-kisoissa. Kolmas käyttövalio on jälkikokeesta FIN KVA FIN & S MVA JV-01 EK3 JK3 HK2 Mustantassun Sulo, jolla on Helsingin Seudun kennelpiirin mestaruus jälkikokeesta vuosilta 2005 ja 2008 sekä etsintäkokeesta vuodelta 2006. BH HK3 Mustapippurin Matadoori on voittanut Helsingin Seudun kennelpiirin mestaruuden hakukokeessa vuosina 2006 ja 2007. Mudijoukkue on menestynyt hyvin palveluskoirien rotuottelussa; mm. vuonna 2003 joukkueen sijoitus oli kolmas ja vuonna 2004 neljäs.

Palveluskoirakokeissa mudin kanssa kisaava törmää jatkuvasti ihmettelyyn: ”Kuinka noin pieni koira pystyy hyppäämään metrin korkuisen pk-esteen ja miten se jaksaa kantaa 2 kg:n kapulan?” Mudin runko, joka ei ole liian lyhyt eikä pitkä, mahdollistaa samanaikaisesti sekä korkeuden että pituuden maksimaalisen hyppäämisen. Vahva lihaksisto, leveät reidet ja suhteellisen kevyt rakenne antavat koiralle uskomattoman ponnistusvoiman. 45 cm:n korkuinen mudi liitää metrin pk-esteen yli niin, että väliin jää tyhjää 10-15 cm. Taistelutahto aiheuttaa sen, että mitä isompi noutokapula on, sitä innokkaammin mudi ottaa haasteen vastaan.

Pelastuskoirakokeisiin on osallistunut 8/2010 mennessä 10 mudia, joista kolme on saavuttanut viranomaisten hälytysryhmien koirille asettaman tason. Vuonna 2004 3,5-vuotias uros FI JVA FIN MVA JK2 HK1 FH1 Mustapippurin Mattomestari teki historiaa suorittamalla hyväksytysti kaikki pelastuskoirakokeet vain kahden kuukauden sisällä, samainen koira toimi viisi vuotta hälytyskoiraryhmässä. Narttu Szófogadás Harminc Hetes toimi kuusi vuotta pelastuskoirien hälytysryhmässä. Mudien monipuoliset käyttöominaisuudet ja tarkka nenä pääsevätkin hyvin oikeuksiinsa erilaisissa pelastusetsintätehtävissä.

Tottelevaisuuskokeisiin on osallistunut 8/2010 mennessä 49 mudia, joista osallistumisoikeuden voittajaluokkaan on saavuttanut 16 mudia ja erikoisvoittajaluokkaan 8 mudia. Ensimmäinen mudi osallistui tottelevaisuuskokeeseen vuonna 1983. Ensimmäinen tottelevaisuusvalio on vuodelta 1997, uros FIN TVA & C.I.B FIN & S & DK MVA HK3 Szófogadás Harminc Harmas, toinen vuodelta 2005 FIN TVA FIN & S & EST MVA BH JK2 HK1 EK1 Madraz-Bunda Azazello ja kolmas vuodelta 2010 FI TVA BH Uncia cu Clos Saint-Joseph. Vuonna 1988 C.I.B & POHJ & DK MVA PMV-83-84-85 V-89 MV-89 KBHV-89 TK2 Catamount Tömzsi voitti Etelä-Hämeen kennelpiirin mestaruuden voittajaluokassa.


Yhä useampi mudi kilpailee agilityssa, jossa niiden nopeus ja ketteryys pääsevät oikeuksiinsa. Agilitykilpailuihin on osallistunut 8/2010 mennessä 44 mudia, osa maksi- ja osa mediluokassa. Ensimmäinen agilityvalio saatiin rotuun vuonna 2003, maksi-luokassa kilpaillut narttu FIM AVA & MVA JK3 Madraz-Bunda Anubis. Toinen agilityvalio on vuodelta 2004 niin ikään maksi-luokasta, narttu FI AVA FI AVA-H SE AVA SM-05 Mustantassun Saima, joka voitti vuonna 2005 agilityn Suomenmestaruuden siirryttyään kilpailemaan medi-luokassa. Sittemmin Saima on saavuttanut sekä Ruotsin että Tanskan agilityvalion arvot, piirinmestaruuden vuonna 2008 sekä vuonna 2009 pronssimitalin SM-kisoissa ja hopeamitalin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Vuonna 2009 valmistui kaksi agilityvaliota medi-luokasta; FI AVA FI AVA-H JK3 Vimmatun Särmäsälli ja FI AVA Vimmatun Sieväsumuvalo, jotka molemmat saavuttivat myös piirinmestaruudet vuonna 2009. Vimmatun Särmäsälli voitti SM-pronssia medi-luokassa vuonna 2010. Vuonna 2003 narttu FI MVA Baromállási Cecil voitti Suur-Savon kennelpiirin mestaruuden medi-luokassa. Mudijoukkueet ovat menestyneet hyvin Agirotu-tapahtumassa. Vuonna 1998 maksimudien joukkue tuli toiseksi mölliluokassa ja vuonna 2002 mudijoukkue voitti kilpailevat maksit.

Mudeja on osallistunut menestyksekkäästi myös MEJÄ-kokeisiin (metsästyskoirien jälkikoe) ja VAHI-kokeisiin (vahingoittuneen hirvieläimen jäljestyskoe). Ensimmäisenä jäljestysvalion arvon saavutti vuonna 2010 FI JVA FI MVA JK2 HK1 FH1 Mustapippurin Mattomestari.

Mudit ovat osoittaneet taitonsa myös canicross- ja koiratanssikilpailuissa sekä rallytoko-kokeissa. Myös flyballia, kanttarellinetsintää, kaverikoiratoimintaa, ym. on mudien kanssa harrastettu. Vesipelastustakin on kokeiltu joillakin isommilla, uimahulluilla mudeilla. Pari koiraa on ollut metsämiesten apuna käytännön lintujahdissa. Talvinen harrastus mudeilla on vetohiihto. Suomalaiset mudit ovat myös ulkonäöltään korkeatasoisia, koirat menestyvät näyttelykehissä rodun kotimaassakin.

Alkuperäiseen työtehtäväänsä, paimennukseen, on Suomessa mudeilla valitettavan vähän mahdollisuuksia. Työssään paimenkoiraa tarvitsevat valitsevat yleensä tutummista roduista paimenkoiran itselleen; border colliesta ja working kelpiestä. Useat mudit ovat kuitenkin käyneet todentamassa lampailla paimennustaipumuksensa ja koulutettavuutensa paimenkoiriksi. Lähes kaikki lampailla käyneet mudit ovat osoittaneet paimennustaipumusta. Joitakin mudeja käy säännölllisesti paimennusharjoituksissa ja muutama koira työskentelee maatiloilla käytännön paimenina. Kaksi suomalaista mudia on suorittanut hyväksytysti unkarilaisen HIC-testin (herding instinct test) ja kolme mudia on suorittanut hyväksytysti amerikkalaisen JHD-testin (junior herding dog test).

Ruotsissa mudit ovat osallistuneet agility-, jälki-, haku- viesti-, mejä-, pelastus-, rallytoko- ja tottelevaisuuskokeiden lisäksi myös villisikakokeisiin. Yksi mudi on lisäksi osoittanut kykynsä käytännössä villisian metsästyksessä. Yksi mudi on kilpaillut ruotsalaisessa suojelukokeessa saavuttaen alimmasta luokasta siirtotuloksen.

Unkarissa mudit osallistuvat käytännön karjan paimennuksen lisäksi paimennustesteihin- ja kokeisiin, rodunomaiseen luonnetestiin ja ”käyttökokeeseen”, ja niitä käytetään apuna villisikajahdissa. Nykyään mudeja näkee Unkarissa paljon myös agilityssä ja koiratanssissa. Agilityssa Unkarin maajoukkueeseen on jo useampana vuotena kuulunut mudi. Myös IPO- ja pelastuskoirakokeisiin mudeja on osallistunut. Muissa maissa mudeja osallistuu lähinnä agilityyn, flyball'iin ja pelastuskoiratoimintaan.


Sivun kuvat © Sanna Laine-Evans ja Johanna Rissanen

Copyright © 2006-2014 Suomen Mudiyhdistys ry. | webmaster oona.maki(at)kolumbus.fi